Lähetä kysymys seurakunnan työntekijälle tästä

 

40.Ovatko sielu ja henki sama asia Raamatussa?

Siteeraan vastuksessani sekä Raamattua, että professori Lauri Thurenia. Sielu sanan merkitys vaihtelee jonkin verran eri Raamatunkohdissa.  Se haastaa meitä raamatunlukijoita katsomaan tarkkaan asiayhteyttä. Jeesus itsekin puhui sielusta: "Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin." (Matt 10:28) Tässä sielu tarkoittaa ihmisen henkeä ruumiin vastakohtana. 

Monessa raamatunkohdassa henki ja sielu merkitsevätkin keskenään ihan samaa asiaa, kuten vaikkapa Marian kiitosvirressä: "Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani." (Luuk. 1:46-47)

Mutta asia ei sittenkään ole niin yksinkertainen. Joissain paikoin Uutta Testamenttia ihminen jaetaan selkeästi kolmeen osaan, ja tällöin sielu ja henki tarkoittavatkin eri asioita: "Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herraamme Jeesuksen Kristuksen tullessa." (1.Tess. 5:23) Tällöin henki viittaa kykyyn olla yhteydessä Jumalaan. Eli sielu sanan merkitys ja käyttäminen vaihtelee eri Raamatunkohdissa

Mika Kyytinen

 

39.Miksi kaikki uskovat eivät puhu kielillä?

Kielillä puhuminen kuulu henkilahjoihin eli armolahjoihin. Muita armolahjoja ovat mm. profetoiminen, palvelutehtävä, opetustehtävä, antaminen sekä parantamisen armolahja. Näitä kaikkia, ja myös muita armolahjoja me saamme kyllä Herralta rukouksessa pyytää: "Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös armolahjoja." (1. Kor. 14:1)

Ihminen voi olla elävässä uskossa, vaikka hänellä ei olisikaan kielillä puhumisen armolahjaa. Sen sijaan hänellä voi olla vaikkapa palvelemisen armolahja. Jokaisella Jeesuksen omalla on oma paikkansa ja tehtävänsä seurakunnassa. Eivät kaikki uskovat puhu kielillä, profetoi, eikä kaikilla ole parantamisen armolahjaa. Mutta toki näitä saamme rohkeasti anoa! 

Hyvin pitkälti Jumalan antamat armolahjat on tarkoitettu rakentamaan seurakuntaa ja armolahjojen kautta voimme kirkastaa Kristusta ja palvella myös muita ihmisiä. On siis tärkeää, että käytämme Jumalalta saamiamme armolahjoja Herran tahdon mukaan, eikä vain itsekkäästi toimien. Armolahjoilla ei tule myöskään ylpeillä toisten ihmisten edessä, vaan antaa niistä kiitos ja kunnia yksin Jumalalle. Koska kyse on lahjoista, joista Jumala päättää itse, kenelle hän minkäkin lahjan antaa. Rukoiltaessa on sama asia. Rukoukseen on hyvä liittää omien pyyntöjemme lisäksi sanat: "Tapahtukoon Herra sinun tahtosi". Herra kyllä kuulee kaikki rukouksemme, mutta Hän päättää, mitkä pyynnöistämme toteutuvat ja millä tavalla. Tärkeintä on, että Herran tahto tapahtuisi ihan kaikessa.  

"Hän antaa Hengen ilmetä kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa...joku kielillä puhumisen lahjan." (1. Kor. 12: 7-10) 

Kiitos kysymyksestä, hyvää kesän jatkoa ja siunausta koko elämääsi!

Terveisin Mika Kyytinen 

 

38. Miksi kuolleet herätetään viimeisenä päivänä, jos kuolematon sielu siirtyy heti kuoleman jälkeen paratiisiin? Sielumme on kyllä kuolematon ja saa kokea pelastavaa yhteyttä Jumalan kanssa heti kuoltuansa, jos ihminen on lähtenyt täältä uskossa. Maaksi tuleva ruumiimme on sen sijaan haudassa siihen päivään saakka, jolloin Kristus herättää ruumiit haudoistansa, jolloin Jumalan lasten ruumis ja sielu saa jälleen olla yksi kokonaisuus ja elää tällaisena iankaikkisesti. (T.Nyman)

 

37. Synti on vakava asia, koska synnin tekijän on kuoltava (Hes.18:4) Voiko ihminen pelastaa itsensä, välttämällä synnin tekemistä?

Ei voi, koska kukaan ei voi vapautua elämänsä aikana synnistä. Luther sanoi aikanaan, että hurskaskin ihminen tekee syntiä vielä parhaimmissaankin teoissaan. On vaikea rukoilla edes Isä meidän -rukousta siten, ettei ajatus karkaa sitä lukiessa muihin asioihin niin, ettemme keskity ajattelemaan ja rakastamaan Jumalaa niin kuin meidän tulisi. Voimme pelastua vain turvautumalla Kristukseen syntiemme sovittajana. Ef.2:8-9: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (T.Nyman)

 

36. Mitä varmaa voin tietää Jumalasta?

Tämä on haastava, mutta myös todella mielenkiintoinen kysymys, joka herättää minussa ensimmäiseksi kysymyksen siitä, millaista voi ylipäätään olla varmuus jostakin asiasta. Jos puhumme varmuudesta täydessä mielessä, olisi sitä vain sellainen, minkä voisimme osoittaa vastaansanomattomasti 100 prosenttisesti totuudeksi, kun taas 99% varmuus merkitsisi vain suurta todennäköisyyttä, jolloin on mahdollista, että kyse ei sittenkään ole totuudesta.

Ihminen vastaanottaa tietoa ympäristöstään aistiensa välityksellä, mutta mistä tiedämme, että aistiemme välittämä tieto on oikeaa tai että niiden kautta voitaisiin saada kaikki mahdollinen tieto todellisuudesta? Tämä on perustavan laatuinen tietoteoreettinen ongelma, jota meillä ei ole mahdollista ratkaista, koska kukaan ei voi asettua aistiensa ulkopuolelle tätä selvittämään. Voimme toki uskoa, että aistiemme havaitsemat asiat ovat olemassa sellaisina kuin me ne havaitsemme, mutta absoluuttisen varmasti me emme voi tätä tietää.

Entä kuinka me voisimme sitten tietää, koostuuko todellisuus vain siitä, minkä me voimme havaita aisteillamme? Onko olemassa vain näkyvä maailma vai onko myös näkymätön maailma todellisuutta? Ateisti voi uskoa, muttei varmuudella tietää, että todellista on vain se, minkä me voimme aisteillamme havaita. Kristitty sen sijaan uskoo, että on olemassa myös näkymätön maailma, jota emme voi aisteillamme havaita. Kummankin varmuuden takana on lopulta usko, joskin se on luonteeltaan varsin erilainen. Absoluuttisen ja täydellisesti todistettavissa olevan varmuuden sijasta onkin parempi kysyä, millaisia perusteluja näille asioille voidaan esittää, koska sokea usko ilman perusteita olisi toki tyhjän päällä.

Jos on olemassa ihmistä valtavasti suurempi kaikkivaltias Jumala, me emme kykene tutkimaan Häntä mikroskoopilla niin kuin voidaan tutkia vaikkapa jotakin yksisoluista eliötä. Kaikkitietävä Jumala voi tuntea läpikotaisin ihmisen, mutta ihminen ei kykene käsittämään tällä tavalla Häntä. Voimme tietää Hänestä vain sen, mitä Hän on teoissaan ja sanassaan meille itsestään ilmoittanut. 

Ensimmäinen suuri kysymys on kuitenkin se, onko olemassa meidän yläpuolellamme oleva persoonallinen Jumala. Kerron muutaman asian, jotka ovat vakuuttaneet minut Jumalan todellisuudesta. Ensimmäinen niistä on se, että planeetallamme ei vallitse vain tyhjä ja pimeä kaaos. Näemme ympärillämme luonnon, joka on täynnä ihmeellistä ja tarkoituksen mukaiselta näyttävää suunnitelmallisuutta ja kauneutta elämän sykkiessä kaikkialla ympärillämme. Jos ihmiskunnan koko historiansa aikana saavuttama tietomäärä ei riitä edes yksisoluisen kolibakteerin valmistamiseen alkuaineista, miten elämä olisi voinut sitten syntyä täällä vain sokean sattuman seurauksena? Pidän paljon perustellumpana uskoa siihen, että Jumala on tämän kaiken luonut, jolloin Hänen kädenjälkensä näkyy kaikkialla luomakunnassamme.

Elämän historiaani on puolestaan kuulunut monia vaikeita asioita, mutta on myös asioita, joissa olen saanut kokea Jumalan ilmeistä johdatusta ja varjelusta. On ollut läheltä piti -tilanteita, joissa Jumalan avuksi huutaminen on tuonut avun mm. väistämättömältä näyttävän vakavan liikenneonnettomuuden edessä ja monessa muussakin suuressa hädässä. Ja on ollut tilanteita, joissa asiat ovat menneet paremmin kuin olisin itse osannut ajatella. Olen tehnyt monia huonoja valintoja elämässäni, mutta Jumala on pitänyt minusta sittenkin huolta ja johdattanut minua elämässäni muuttaen joskus myös elämäni vaikeimpia asioita siunaukseksi. Tiedän myös, että jos Hän ei pitäisi minussa elämää yllä, en voisi itse pitää sitä yllä silmänräpäystäkään. Elämän antaja on myös sen kantaja, jonka kädestä saamme jokaisen päivämme ottaa.

Olen myös kokenut, että on olemassa oikea ja väärä – ei vain sopimuksen varaisina asioina, vaan niin, että ne ovat olemassa absoluuttisesti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiselle tehdään mitä tahansa pahuutta, tietää jokainen sen kokeva, että se on ehdottomasti väärin. Jos oikea ja väärä eivät olisi absoluuttisesti olemassa, ei tällaista voitaisi perustella, vaan oikea ja väärä olisivat vain sopimuksen varaisia asioita, joista voitaisiin vaihtaa vapaasti kantaa koska ja miten vain tahdotaan, ja kirjata se maan lakiin enemmistö päätöksen voimalla. Jos elämä olisi syntynyt vain sokean sattuman kautta, ei siitä voitaisi millään tavoin johtaa oikean ja väärän olemassaoloa. Elämä olisi silloin vain suuri vahingonlaukaus, jolloin meillä ei olisi vastausta edes siihen, pitäisikö elämä säilyttää vai olisiko se tuhottava. Omatunnon olemassaolo kertoo kuitenkin siitä, että meillä on käsitys oikean ja väärän olemassaolosta, ja ne voivat olla absoluuttisesti olemassa vain, jos Jumala on antanut elämän luodessaan meille myös käskyt siitä, miten meidän tulee elää.

Edellä mainitut asiat ovat olleet monelle muullekin viitteenä siitä, että on olemassa suuri Luoja, Johdattaja ja Tuomari, joka on asettanut oikean ja väärän välisen rajan. Mutta nämä asiat eivät kerro vielä tarkemmin, millainen Jumala on. Jumalan varsinaiseen tuntemiseen tarvitsemme Hänen meille antamansa ilmoituksen, joka meillä on Raamatussa. Tämän johdosta voidaan kuitenkin kysyä, että mistä me tiedämme, onko Raamattu todella Jumalan sanaa. Itseäni vakuuttaa tästä erityisesti kaksi asiaa.

Toinen niistä on se, mitä Raamattu sanoo ihmisen synnistä. Olen koettanut elää lähes 50 vuotta Jumalan pyhän tahdon mukaan, mutta olen tullut ymmärtämään vain yhä syvemmin, etten siihen kykene, koska olen syntinen ihminen ja teen yhä syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Vika ei ole ollut Jumalan tahdossa, joka on rakkaus, vaan minussa, joka olen synnin turmelema ihminen. Tämä on asia, minkä kuka tahansa voi myös testata, kun yrittää elää pyhää, Jumalan tahdon mukaista elämää rakastaen Jumalaa yli kaiken muun ja lähimmäistään niin kuin itseänsä. Yksikään muu kirja ei ole antanut minulle tässä suhteessa niin realistista kuvaa ihmisestä kuin Raamattu. Kirjat, joissa ihminen kuvataan hyvänä, ja joiden mukaan tuo hyvyys saadaan esiin, kunhan vain olosuhteet muuttuvat, osoittautuvat historian valossa satukirjoiksi. Ihmisen syntiturmeluksen karut seuraukset ovat nähtävissä kaikkialla hajoavista perheistä kansojen sisäisiin ja välisiin sotiin, sortoon ja globaaleihin ongelmiin asti. Jumalan pyhä tahto on rakkaus, mutta ihminen on epäpyhä ja kyvytön rakastamaan Jumalaa yli kaiken muun ja lähimmäistään pyytettömästi (mitä olisi esim. vihollistemme rakastaminen) niin kuin itseään. Olen siis sekä omaa että muiden elämää katseltuani vakuuttunut siitä, että ihminen on pyhän Jumalan edessä syntinen.

Toinen asia, joka vakuuttaa minua erityisesti siitä, että Raamattu on Jumalan sanaa, on siinä olevan evankeliumin voima. Evankeliumi on ilosanoma siitä, mitä Kristus on tehnyt puolestamme, että saisimme syntimme anteeksi. Mikään muu sanoma tässä maailmassa ei ole vaikuttanut minuun niin kuin tämä. Ihmiset hyväksyvät meidät useimmiten tietyillä ehdoilla, jotka meidän pitää kyetä täyttämään, mutta Jumala hyväksyy yhteyteensä kurjimmankin ihmisen, joka turvautuu Hänen armonsa. Ja tuo armo on juuri siinä, että saamme uskoa kaikki syntimme anteeksiannetuiksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Tämä on myös kokemukseni mukaan syvin mahdollinen ihmistä muuttava voima. Kun saa uskoa synnit anteeksi, ei tarvitse elää huonolla omallatunnolla epäonnistunutta elämäänsä häveten, vaan saa uskoa olevansa Jumalalle otollinen ja rakas, ja aloittaa yhä uudelleen elämänsä kaikesta syyllisyydestä vapautettuna Jumalan armon kiitokseksi eläen. Tämä on meille sulaa Jumalan lahjaa, jonka me saamme osaksemme armosta, joka on Ansaitsematonta Rakkautta Meidän Osaksemme (sanojen alkukirjaimista tulee sana armo). Minun syvin tarpeeni on saada uskoa yhä uudelleen kaikki syntini anteeksi, ja tämän armon vapauttava kokeminen on vakuuttanut minut myös kerta toisensa jälkeen siitä,  että Raamattu, jonka ydinsanoma tämä on, on todella Jumalan sanaa.

Raamatusta saamme tietää Jumalasta paljon muutakin, ja sen Jumalan sanaksi uskova pitää Raamatun kaikkea muutakin opetusta Jumalasta varmana totuutena. Ilman Raamattua voimme aavistaa Jumalan olemassaolon luonnon ihmeellisyyden, elämässä koetun johdatuksen ja omantunnon kautta, mutta Jumala opitaan tuntemaan Raamatusta. Raamatun uskominen Jumalan itsestään antamaksi ilmoitukseksi on toki uskon varmuutta, mutta siitä voidaan myös vakuuttua, kun aletaan elää Jumalan sanaa seuraten. Jeesus lupaa: Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” (Joh.7:17) Se, joka pyrkii tosissaan elämään pyhää elämää jokaista ajatustaan, sanaansa ja tekoaan myöten ja pyrkii pitämään Jumalan joka hetki itselleen kaikkea muuta rakkaampana, tulee tuntemaan, että ihminen ei tuohon kykene. Emme kykene pitämään mieltämme pyhässä Jumalassa edes Isä meidän rukouksenkaan ajan, kun mielemme lähtee laukalle. Ja lopulta emme kykene lausumaan edes tuon rukouksen ensimmäistä sanaa sellaisessa pyhyydessä kuin Jumala tahtoo, emmekä me kykene rakastamaan Häntä niin, että mikään muu ei olisi meille koskaan Häntä tärkeämpää, kun meidän mielemme täyttävät usein toisarvoiset asiat.

Kristillinen vastaus siihen, mitä voimme varmasti tietää Jumalasta, on se, että sitä on kaikki se, mitä Raamattu Hänestä kertoo, koska Raamattu on Jumalan meille itse itsestään antama ilmoitus. ”…ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti. Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1.Piet.1:24-25) (T.Nyman)

 

35. Mitä riparin loppukokeessa kysytään?

Rippikoulun kokeiden järjestäminen vaihtelee työntekijöiden mukaan, joten voin vain kertoa oman käytäntöni. Annan rippikoululaisille etukäteen korkeintaan 30 keskeistä kysymystä, joihin löytyy vastaus heidän tekemistään muistiinpanoista. Näihin kysymyksiin paneutumiseen heillä on kaksi tuntia lukuaikaa, mikä riittää yleensä hyvin siihen, että he selviävät kokeista, jos ovat olleet tunneilla hereillä ja hyödyntäneet kunnolla lukutuntinsa. Itse kokeeseen tulee em. kysymyksistä sitten 10, joihin heillä on ollut mahdollisuus paneutua etukäteen. (T.Nyman)

 

34. Mitä tarkoittaa "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu"?

Jumala tahtoo antaa meille kaiken sen, mitä me tarvitsemme voidaksemme kulkea täällä sen tien, jonka Hän on kuljettavaksemme asettanut. Aivan erityisesti Hän tahtoo antaa meille sen, mitä me tarvitsemme päästäksemme kerran taivaaseen Hänen luoksensa. Ihminen on lyhytnäköinen, mutta Jumalalla on iankaikkisuuden näkökulma, minkä tähden Hän tietää tarpeemme paremmin kuin me itse ne käsitämme. Jumalan siunaus voi kätkeytyä myös koviin elämän koettelemuksiin, joissa me saatamme kokea kipeitä puutteita. Silloin kun ei toteudu meidän tahtomme, Jumala antaa meille kuitenkin jotain vielä tarpeellisempaa. Me emme vain ymmärrä aina Hänen ihmeellisiä teitänsä. (T.Nyman)

 

33. Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista sen mukaisesti, kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksssään sinulle korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmoja ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu (Luuk 1:1-3) Miksi Teofilus oli korkea-arvoinen?

Tähän asiaan Raamattu ei anna meille vastausta, joten voimme vain arvailla kuka Teofilus oli. Korkea-arvoisuus voisi viitata siihen, että Teofilus oli jossakin yhteiskunnallisesti merkittävässä virassa tai muuten vaikutusvaltaisessa asemassa oleva henkilö, jolle Luukas halusi evankeliuminsa kirjoittaa Teofiluksen ollessa evankeliumin eteenpäin menemisen tai uskon puolustamisen kannalta avainasemassa. (T.Nyman)

 

32. Miten tullaan uskoon? Päätänkö vaan, että alan uskomaan Raamatun Jumalaan? Mistä sitten tiedän, että olen ns. uskovainen?

Tämä on todella tärkeä kysymys, jonka kuulisi mielellään vaikka monta kertaa päivässä.

Uskomiseen tarvitaan, että on vakuuttunut syntisyydestään ja Kristuksen sovitustyön ansiosta sekä Hänen halustaan pelastaa ainoastaan siitä syystä, että olemme syntisiä. Pelastava usko on turvautumista Kristukseen syntiemme sovittajana.

Usko ei ole tällaisena vain Raamatussa mainittujen asioiden totena pitämistä, eikä se ole myöskään ihmisen tekemä tahdon ratkaisu. Usko on sen sijaan meissä täydellistä Jumalan työtä ja lahjaa.

Raamattu opettaa Jumalan yksinvaikuttavuutta pelastuksen asiassa sanoessaan, ettei ihmiseltä puutu ainoastaan kaikki kyky uskoa evankeliumiin (Joh.6:44; 1.Kor.2:14), vaan hän myös hangoittelee evankeliumia vastaan, ja on jopa Jumalan vihollinen niin kauan kuin hän vielä on kääntymätön (Room.8:7). Raamattu sanoo uskovaksi tulemista Jumalan armon ja kaikkivaltiaan vaikutuksen aikaansaannokseksi (Fil.1:29; Ef.1:19-20), Jumalasta syntymiseksi (Joh.1:12,13) ja kuolleista herättämiseksi (Kol.2:12) sekä rinnastaa uskon syntymisen valkeuden luomiseen maailmaa luotaessa (2.Kor. 4:6).

Jumala tekee meissä työtänsä armonvälineittensä välityksellä. Näitä ovat uskon synnyttämistä ajatellen kaste, Jumalan sana ja rippi (ehtoollinenkin on armonväline, mutta se on tarkoitettu varsinaisesti jo syntyneen uskon vahvistamiseksi).  Näiden armonvälineiden äärelle meidän tulee hakeutua, jotta Herra saisi tehdä meissä niitten kautta työnsä synnyttäen meissä uskon, joka on Jumalan ihme. Tähän Jumalan työhön kuuluu sekä syntisyytemme että myös armon kirkastaminen.

Uskoontulon ei tarvitse olla erityinen kokemus, vaikka se voi olla sitäkin. Pelastava usko on käsillä jo siitä hetkestä lähtien, jossa meissä herää halu turvautua Kristukseen syntiemme sovittajana, vaikkei usko havaitsisi vielä itseään. Pelastavan uskon kohteena kun ei ole se, mitä meissä tapahtuu, vaan se, mitä Kristus on tehnyt puolestamme. Tietoisuus siitä, että ollaan uskossa, tulee kyllä myös aikanansa. Se voi olla selvää jo uskon ensi kipinästä alkaen, mutta se voi myös tulla sen jälkeen Pyhän Hengen todistaessa meille, että olemme Jumalan lapsia (Room.8:16). Pyhän Hengen sisäinen todistus on kuitenkin pelastavan uskon seuraus, eikä sitä edeltävä asia. Kun uskotaan ensin Jumalan sanan armolupauksiin, saadaan sitten myös Pyhän Hengen sisäinen todistus joko välittömästi tai jossain vaiheessa sen jälkeen.

Moni tarvitsee uskonasioiden selviämiseksi myös jonkun kokeneen uskovan apua, jota kannattaa ilman muuta pyytää, jos asiat eivät muuten aukea. Erityisen hyvä lähtökohta uskolle on ripissä julistettu synninpäästö, jonka seurakunnan paimen julistaa mielellään pyynnöstä ja hätätilassa sen voi tehdä joku muukin uskova ihminen, joka tietää kuinka rippi-tilanteessa toimitaan. (T.Nyman)

 

31. Miksi kirkon hautausmaalla on Pukanhaavan muistomerkki?

Kyseinen merkki on seurakuntalaisten 100-vuotismuisto vuodelta 1933. Seurakuntalaiset ovat halunneet muistaa näin 1751-1833 eläneen Matti Pukanhaavan siunausta tuottanutta julistus- ja sielunhoitotyötä.  Muistomerkissä ovat myös sanat ”Vaeltakaa liki Jeesusta”. Pukanhaavan vaiheista löytyy tietoa Länsi-Suomen Rukoilevaisten sivustolta: https://www.lsry.fi/tietoa/matti-pukanhaava/ (T.Nyman)

 

30. Miksi kirkossa vaikuttaa yhteiskunnallisia liikkeitä, kuten yhteys-liike, pride-liike ja tulkaa kaikki-liike? Onko Jämijärven kappeliseurakunta sitoutunut johonkin liikkeeseen?

Käsitykseni mukaan mainitsemasi liikkeet ovat keskenään aika erilaisia. Yhteys-liike on ekumeeninen, kirkkojen rajat ylittävä solidaarisuus- ja tukiryhmä, joka pyrkii vaikuttamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten asemaan yhteiskunnassa ja kirkoissa. Tulkaa kaikki -liike puolestaan muodostuu kirkon jäsenistä ja muista henkilöistä, jotka toivovat kirkon uudistumista ja haluavat toimia liikkeen tavoitteiden puolesta. Pride -liike ei käsittääkseni ole sitoutunut mihinkään uskontoon, vaan pyrkii edistämään sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti. Sillä on vahva historiallinen taustansa.

Kirkon piirissä toimii monenlaisia liikkeitä, yhdistyksiä, järjestöjä, ryhmittymiä ja niiden jäseniä, joille kirkko ja sen usko on tavalla tai toisella merkittävä. Minä en osaa määritellä, missä määrin erilaiset liikkeet ovat yhteiskunnallisia, poliittisia, kristillisiä tai kirkollisia. Se määrittely niiden täytynee tehdä itse. Kirkollisia ovat selkeimmin herätysliikkeet, mutta nekin ovat keskenään hyvin erilaisia ja niidenkin näkemykset saattavat poiketa joltain osin kirkon virallisesta linjasta. Kirkon piirissä vaikuttavat siis monenlaiset toimijat. Esimerkiksi poliittiset puolueet asettavat nekin ehdokkaita kirkollisvaaleissa. Oikeus asettaa ehdokkaita seurakuntavaaleissa on valitsijayhdistyksellä, jonka vähintään kymmenen äänioikeutettua seurakunnan jäsentä on perustanut. Ehdokkaan tulee olla 18 vuotta täyttänyt kirkon jäsen. Esimerkiksi Tulkaa kaikki -liike tukee ehdokkaaksi asettumista kirkon vaaleissa ja pyrkii lisäämään äänestysaktiivisuutta.

Jämijärven kappeliseurakunta ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn liikkeeseen, ei kirkolliseen eikä muuhun. Toimimme toivoakseni kokonaiskirkon tasolla tehtyjen linjausten mukaan.  Valtaa kappelissa käyttävät luottamuselimet, joita ovat kappelineuvosto ja emäseurakunnan Kankaanpään kirkkovaltuusto ja -neuvosto. Henkilökohtaisesti toivon, että erilaiset ja eri tavoin ajattelevat ihmiset kokisivat olevansa tasavertaisia ja yhtä tärkeitä toimijoita omassa seurakunnassaan. (T.Karvonen, Jämijärven kappeliseurakunnan kappalainen)

 

29. Mitä tarkoittaa Matteus 16:18, sinä olet Pietari ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni?

Jeesuksen sanat viittaavat Pietarin edellä lausumaan tunnustukseen "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika", kun Jumala oli tämän hänelle kirkastanut (j.16-17). Kirkon perustus ei siis ole Pietarin persoonassa, vaan se pelastuu sen uskon kautta, minkä Pietari seurakunnan suuna tunnusti, ja joka on kristillisen kirkon usko tänäänkin. Usko taasen pelastaa vain siksi, että se turvautuu Kristukseen. Itsessään Pietari oli heikko ihminen, jota Jeesus joutui vähän myöhemmin nuhtelemaankin (Matt.16:23), ja joka myös kielsi kolme kertaa tuntevansa Jeesuksen. Jeesus kuitenkin armahti hänet ja uudisti epäonnistuneen Pietarin kutsun paimenvirkaan (Joh.21:15-19). (T.Nyman)

 

28. Miksi Johannes Kastajan päivää vietetään?

Johannes Kastaja oli Jumalan lähettämä Jeesuksen edelläkävijä, josta kertoo useampikin kohta Raamatussa. Juhannusta vietetään Johannes Kastajan syntymän muistoksi. Sen ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Juhlan raamatullinen lähtökohta on Luuk. 1:26, 36. (T.Nyman)

 

27. Miksi Jumala sallii pahuutta?

Jumala ei puutu vielä lopullisesti (ajallisia kurituksia Hän voi kyllä antaa jo nyt) tämän maailman pahuuteen, koska Hän haluaa yhä pelastaa täällä ihmisiä (2.Piet.3:9). Jos Hän puuttuisi pahuuteen lopullisesti jo nyt, olisi käsillä tuomiopäivä, jonka jälkeen ei kukaan voisi enää pelastua. Tuomiopäivä on kuitenkin lopulta tuleva. (T.Nyman)

 

26. Onko Tuonela helvetti? Onko Paratiisi taivas?

Kysymyksen taustalla on ehkä Luuk. 16:23-24, jossa rikas mies on kuolemansa jälkeen liekkien keskellä tuonelassa ja toisaalta Luuk. 23:42-43, jossa Jeesus lupasi Häneen turvanneen ristinryövärin pääsevän kuolemansa jälkeen Hänen kanssaan paratiisiin. Kummassakin kohdassa on kyseessä kuoleman jälkeinen elämä ennen ruumiin ylösnousemusta. Tällöin ihminen elää vain sielunsa puolesta (ruumiin hajotessa haudassa), jolloin on kyseessä ns. välitila. Raamattu puhuu tästä välitilasta kuitenkin verrattain vähän ja käyttäen siitä myös erilaisia sanoja. Sen verran tästä välitilasta voi Luuk.16:19-31:n ja Luuk.23:43:n perusteella sanoa, että uskovien ja epäuskoisten osa on jo kuoleman jälkeen erilainen, eikä vaihto puolelta toiselle ole enää mahdollista. Uskovien sielut saavat kokea pelastavaa yhteyttä Jeesuksen kanssa (myös Fil. 1:23), kun taasen epäuskoisten sielujen osana on kärsimys. Iankaikkinen elämä ja kadotus poikkeaa tästä välitilasta ainakin niin, että sitä edeltää ruumiillinen kuolleista herättäminen (jonka jälkeen ruumis ja sielu on jälleen yksi kokonaisuus) ja viimeinen tuomio, joiden jälkeen on edessä päättymätön iankaikkisuus. Em. mainitun rikkaan miehen sielun osa tuonelassa oli kyllä helvetillinen, ja ristin ryövärin sielun osa siihen verrattuna taivaallinen, mutta tämä oli väliaikaisena vasta alkusoittoa sille, mikä odotti heitä iankaikkisessa kadotuksessa ja iankaikkisessa elämässä. (T.Nyman)

 

25. Mitä kaste merkitsee?

Meille lahjoitetaan kasteessa pelastus, jonka Jeesus on meille kuolemassaan täytetyksi tulleella sovitustyöllään ansainnut.Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?” (Room.6:3) Kaste on Jumalan meille antama armonväline, joka tuo pelastuksen meidän ulottuvillemme, ja avaa meille yhteyden Jumalan kanssa, kun otamme sen uskossa vastaan.   

Vapaissa suunnissa, joissa kastetaan uudelleen lapsena kastetut, opetetaan kasteesta toisin. Siellä pidetään uskoa kasteen pätevyyden edellytyksenä, kielletään sylilapsen mahdollisuus uskoa, ja pidetään oikeana vain upottamalla tapahtuvaa kastetta. Uudelleen kastajat käsittävät myös kasteen ihmisen kuuliaisuudeksi Jumalaa kohtaan ja haluksi pyhittää Hänelle elämänsä.

Uskon ja kasteen välistä suhdetta on käsitelty edellä kysymyksessä 23, minkä johdosta totean tässä vain lyhyesti, että usko on varmimmin käsillä juuri lapsikasteessa, kun Jeesus sanoo lasten ottavan vastaan Jumalan valtakunnan ja puhuu myös lasten ja imeväisten uskosta. Kasteen pätevyys ei kuitenkaan riipu uskosta, vaan usko ottaa vain vastaan kasteessa jo olemassa olevan pelastuksen.

Upottamalla voisi luterilainenkin pastori kastaa, mutta koska Raamatussa ei ole käskyä upottamisesta, emme pidä sitä välttämättömänä. Kastamista merkitsevää alkutekstin sanaa baptidzein käytetään sitä paitsi Raamatussa kaikenlaisesta vedellä koskettamisesta. Vesi kuuluu kyllä kasteeseen, mutta sen käyttötavalla ei ole kasteen olemuksen kannalta merkitystä.

Kasteen tekee veden määrän sijasta kasteeksi veteen liittyvä Jumalan sana. Luther opettaa Vähä katekismuksessaan: ”Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan käskyyn sisältyvä ja Jumalan sanaan yhdistetty vesi.” Tämä Jumalan sana on puolestaan ”Se minkä Herramme Jeesus Kristus lausuu Matteuksen viimeisessä luvussa: ’Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.’"

Ratkaisevin ero uudelleen kastajiin on kuitenkin siinä, että me opetamme kasteen olevan Jumalan eikä ihmisen työtä. Ihminen ei suorita kasteessa mitään, vaan saa vain ottaa uskossa vastaan hänelle kasteessa ojennetun pelastuksen lahjan, jolloin kaste pelastaa hänet Jumalan yhteyteen. "(Loppuun asti) uskova ja (kertakaikkisesti) kastettu on tuleva pelastetuksi..” (Mark.16:16 alkutekstin ajatuksen mukaisesti).

Vähä katekismus opettaa edelleen: ”Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat… Jumalan sanaan liittyessään… on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja 'uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä', niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: ’Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.’”

Apostoli Pietari opasti puolestaan ensimmäisenä kristillisenä helluntaina synnin tuntoon heränneitä: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." (Apt.2:38,39) Raamatussa ei ole asetettu kastettaville ikärajaa, ja siellä on myös kohtia, joissa mainitaan kastetun kokonaisia perhekuntia tekemättä mitään eroa siinä, minkä ikäisiä perheiden lapset olivat.

Apostoli Paavali opettaa vuorostaan galatalaisia: …te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal.3:26-27) Kolossalaisille Paavali kirjoittaa: hänessä te myös olette ympärileikatut… Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.” (Kol.2:11.12)

Kaste ei kuulu myöskään vain menneisyyteen, sillä siinä saamamme Kristuksen lahjavanhurskauden vaate on myös meidän pukumme Jumalan Karitsan häihin. Kasteessa eläminen merkitsee myös jokapäiväistä parannusta, jossa tunnustetaan oma syntisyys ja palataan yhä uudelleen jo kasteessa saatuun armoon, joka on uskon voimanlähde. (T.Nyman)

 

24. Onko Jeesuksen Kristuksen tulo maan päälle ennustettu jo Vanhassa Testamentissa?

On, jopa montakin kertaa. Ensimmäisen kerran Jumala puhui tänne ihmiseksi syntyvästä Pojastansa syntiinlankeemuksen jälkeen Saatanalle lausumissaan sanoissa: Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1.Moos.3:15, vuoden 1933/38 kirkkoraamatun käännös, v. 1992 kirkkoraamatun käännös on valitettavasti kehno). Tuo luvattu vaimon siemen on neitsyt Mariasta syntyvä Herramme, joka sai kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta voiton Saatanasta, joka odottaa nyt taivaasta pois heitettynä lopullista tuomiotaan helvettiin.

Raamattu puhuu Kristusta tarkoittaen myös Aabrahamin siemenestä (1.Moos.12:3, 22:18), joka on myös Iisakin ja Jaakobin jälkeläinen, Juudan sukukuntaa (1.Moos.17:19, 28:14, 49:10) ja Daavidin jälkeläinen (Jes.9:5-6, missä käytetään ns. profeetallista perfektiä, jossa profeetta puhuu tulevasta jo tapahtuneena). Miika 5:1:ssä kerrotaan Kristuksen syntyvän Beetlehemissä, minkä tiesivät sen perusteella myös Jeesusta myöhemmin vastustaneet juutalaiset ylipapit ja kirjanoppineet (Matt.2:4-6). Jes. 7:14 puhuu Hänen neitseestä tapahtuvasta syntymästään (vrt. Matt.1:21-23, Luuk. 1:26-35).

Jes 53. luku kertoo puolestaan Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta myös sen pelastavan merkityksen meille osoittaen: ”…hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi… Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. …hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.” (j.5-6, 12, profeetallinen perfekti)

Vanhasta testamentista löytyy monia muitakin profetioita Kristuksesta ja niiden lisäksi myös suuri määrä Hänen esikuviaan. Kreikan kielestä tuleva Kristus-sana merkitsee (samoin kuin heprean kieleen perustuva sana Messias) voideltua. Vanhan liiton aikana voideltiin öljyllä virkaansa profeetoista ainakin Elisa, papit, ja kuninkaat. Kristuksella on puolestaan kaikki nämä virat. Profeetallisessa virassaan Hän julisti täällä Jumalan valtakuntaa, ylimmäispapillisessa virassaan Hän uhrasi itsensä syntiemme sovitukseksi, ja kuninkaallisessa virassaan Hän on puolestaan tuleva kerran tuomitsemaan elävät ja kuolleet. (T.Nyman)

 

23. Mark. 16:16 mukaan uskovat kastetaan (aikuiskaste) Matt. 28: 18-20 mukaan kastetut opetetaan uskomaan (lapsikaste). Kumpi kaste on oikein vai ovatko molemmat kelvollisia?

Mark. 16:16 ei ilmaise kreikankielisen alkutekstin mukaan uskon ja kasteen järjestystä, eikä se puhu myöskään varsinaisesti uskoontulemisen ja/tai kasteen hetkestä, vaan siitä hetkestä, jolloin lähdetään ajasta iäisyyteen. Alkutekstin muodot huomioon ottaen kohdan voisi kääntää: "(Loppuun asti) uskova ja (kertakaikkisesti) kastettu on tuleva pelastetuksi; mutta (loppuun asti) epäuskoinen on tuleva tuomituksi." Iankaikkiseen elämään pelastumiseen tarvitaan sekä usko että kaste, jos ihmisellä on vain ollut mahdollista kaste saada. Jeesuksen turvautunutta ristinryöväriä ei voitu enää kastaa, mutta Jeesus lupasi ryövärin pääsevän hänen kanssaan paratiisiin. Vanhastaan on myös sanottu, ettei kasteen puute kadota, vaan sen halveksiminen.

Matt.28:18-20 ei puolestaan sano sitä, että kastetut opetetaan uskomaan, vaan että kastettua tulee opettaa elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Pelastava usko ei synny ihmisessä vähitellen, vaan silmänräpäyksessä (koska ihminen ei ole Raamatun mukaan esim. 25 %:sti pelastettu, ja myöhemmin suuremmassa määrin, vaan täydellisesti pelastettu tai uskosta osattomana Jumalasta kokonaan erossa). Sen jälkeen, kun ihmisessä on syntynyt pelastava usko, hän voi sen sijaan kyllä kasvaa Jumalan tahdon tuntemisessa ja tekemisessä.

Uskon syntyminen eli uudestisyntyminen voi tapahtua sekä julistetun evankeliumin sanan (1.Piet.1:23, 25, Room.10:13-17) että myös kasteen kautta (Tiit.3:5, Joh. 3:5). Usko voi syntyä ennen kastetta, kasteessa tai kasteen jälkeen. Lähetystyössä usko syntyy usein kastetta edeltävän sananjulistuksen ja opetuksen kautta, mutta tämä ei tee kastetta tarpeettomaksi, koska kaste vahvistaa uskoa läpi elämämme, kun siinä on uskolle luja kiinnekohta.  

Usko voi myös syntyä kastehetkellä. Kun Jeesuksen luokse tuotiin kerran myös pieniä lapsia (Luuk.18:15:ssä oleva alkutekstin sana merkitsee myös sylivauvaa, minkä lisäksi sitä voidaan käyttää myös sikiöstä), opetuslapset halusivat estellä heidän tuojiaan. ”Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." (Luuk. 18:16-17) Pieninkään ihminen ei kuulu Jumalan valtakuntaan siis luonnostaan, vaan hänen täytyy ottaa se vastaan, mikä voi Raamatun mukaan tapahtua vain uskossa. Jeesus sanoo myös toisaalla: "…ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?" (Matt.21:16) Toisin kuin ihmisen järki sanoisi, onkin siis niin, että uskon syntyminen on lapsen kohdalla varmempi asia kuin aikuisen. Lapsi ottaa vastaan Jumalan valtakunnan, kun se vain tuodaan hänen luokseen, mikä tapahtuu juuri kasteessa.

Aikuisen kohdalla näin ei ilman muuta tapahdu, emmekä voi myöskään varmuudella tietää, onko hänellä todella pelastava usko. Voimme vain kuulla ihmisen suullaan lausuman uskontunnustuksen, mutta yksin Jumala tuntee varmuudella sydämet. Uskon pitäminen kasteen välttämättömänä edellytyksenä tekisi siksi tällaisessa tilanteessa jokaisen kasteen epävarmaksi. Usko ei kuitenkaan tee kastetta, vaan ottaa vain vastaan meille kasteessa lahjoitetun Kristuksen sovitustyön ansion. Kolmiyhteisen Jumalan nimeen toimitettu kaste on siis itsessään pätevä – uskoipa ihminen sen tai ei, mutta siitä ei ole ihmiselle ilman uskoa hyötyä, koska kaste pelastaa vain uskossa omistettuna.

Usko voi kuitenkin syntyä myös kasteen jälkeen. Jos nuori tai aikuinen ei ole kastettaessa vielä ymmärtänyt, mihin sitä tarvitaan ja mitä se antaa, hän voi tulla vedetyksi uskoon myöhemmin kuulemansa Jumalan sanan kautta. Jumalan sana voi vetää uskoon myös kasteessa uudestisyntyneen, mutta sen jälkeen uskonsa menettäneen ihmisen. Näissäkään tapauksissa ei kaste ole kuitenkaan ollut tarpeeton, koska se muistuttaa Jumalan sanan ohella läpi koko elämän meille valmistetusta Jumalan armosta.

Kolmiyhteisen Jumalan nimeen tapahtunut kaste on aina oikea, ellei ole kyseessä uudelleen kaste. Ehtoollista voidaan nauttia toistuvasti, mutta uudelleen suoritettu kaste on väärä (Ef.4:5). Jos luterilaiseen kirkkoon liittyy aiemmin vapaissa suunnissa aikuisena kastettu, jolle tuo kaste on ollut ensimmäinen, emme kasta häntä uudelleen, vaan opetamme häntä vain tuntemaan, mitä kaste todella merkitsee.

On siis olemassa sekä oikea lapsikaste, että myös oikea aikuiskaste. Luterilaisessa kirkossa kastetaan lapsia, koska emme tahdo estää heitä tulemasta siinä Herramme yhteyteen. Lähetyskentillä kastamme kuitenkin myös aikuisia, jotka ovat halunneet tulla kristityiksi. Näin kastetaan myös kotimaassa vailla kastetta olevia nuoria ja aikuisia heidän halutessa liittyä kirkkoomme. Uudelleen tapahtunutta kastetta emme sen sijaan oikeaksi kasteeksi tunnusta. (T.Nyman)

 

22. Kankaanpään seurakunnassa on monta kirkkoa. Opetetaanko kaikissa samalla tavalla? Mikä opetus toistuu aina jumalanpalveluksessa? Voinko valita missä kirkossa käyn?

Tervetuloa tutustumaan jumalanpalveluksiimme! Kankaanpään ev.-lut. seurakunnan kirkkoihin Kankaanpäässä, Honkajoella ja Jämijärvellä voi tulla jumalanpalveluksiin riippumatta siitä missä asuu. Jumalanpalvelukset ovat pääsääntöisesti messuja (joissa on myös ehtoollinen) tai sanajumalanpalveluksia (messun kaltainen, mutta ilman ehtoollista). Kankaanpään seurakunnalla on myös yhteistyösopimus Niinisalon Kappeliyhdistyksen kanssa, joka järjestää sanajumalanpalveluksia Niinisalon kirkolla.

Jumalanpalveluksissa säännöllisesti toistuva liturgia, joka löytyy myös kirkoissa jaettavista virsikirjoista ja johon voi tutustua täältä: https://evl.fi/kirkossa/messu-eli-jumalanpalvelus. Yhteisen ripin edellä olevat johdantosanat, Raamatun lukukappaleet, rukoukset, saarna ja virret kuitenkin vaihtelevat saman jumalanpalveluskaavan sisällä. Pastorit vastaavat puheistaan ja rukousvalinnoista, Raamatun lukukappaleet seuraavat puolestaan kirkkovuoden teemoja.

Jokainen pastori on luvannut pappisvalassa sitoutua Raamattuun ja siihen perustuviin luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Seurakunnalla on puolestaan oikeus arvostella, miten nämä käytännössä toteutuvat, minkä tähden seurakuntalaisen olisi hyvä lukea Raamattua myös itsenäisesti.

Sanankuuloon voi tulla kirkkoon kuulumatonkin, mutta ehtoolliselle osallistuvan tulee olla pääsääntöisesti (lasten ja rippikouluaan käyvien nuorten ehtoolliselle pääsystä on omat ohjeensa) kastettu, rippikoulun käynyt ja konfirmoitu seurakunnan jäsen. Kirkon jäseniksi tullaan kasteessa, mutta jos ihminen on sen jälkeen eronnut kirkosta, hänet voidaan ottaa takaisin sen yhteyteen tarpeen mukaisen opetuksen ja kirkon uskon tunnustamisen kautta. Täydet kirkolliset oikeudet kastettu saa käytyään rippikoulun ja tultuaan konfirmoiduksi. Jos nämä ovat ajankohtaisia asioita, kannattaa ottaa yhteyttä seurakunnan pastoreihin. (T.Nyman)

 

21. Mitä tarkoittaa ”sielullinen ruumis” (1.Kor.15:44)? Mitä tarkoittaa ”hengellinen ruumis” (1.Kor.15:44)? Miksi ensimmäinen ihminen oli maasta, toinen ihminen taivaasta (1.Kor.15:47)?

Sielullinen ruumis tarkoittaa sitä ruumista, joka meillä on tässä maailman ajassa, ja hengellinen ruumis sitä, joka uskovilla on, kun Kristus on herättänyt heidät ylös kuolleista taivaan iloon. Hengellinen ruumis on synnitön, vapaa heikkoudesta ja sairauksista, eikä se enää kuole. Se on pyhä, täynnä elämänvoimaa, terve ja kirkastettu. Se saa elää ikuisesti Jumalan yhteydessä, jossa ei enää ole kuolemaa, murhetta ja tuskaa Jumalan tehtyä kaiken siellä uudeksi. Siellä ei ole myöskään ajallisen elämän usein tyydyttämättömiksi jääneitä tarpeita Jumalan antaessa kaiken, mitä tarvitaan. Se, että uskomme ruumiin ylösnousemukseen, merkitsee kuitenkin sitä, että kyseessä on sama ruumis, joka ihmisellä on tässä elämässä, mutta se on uudistettu niin ihmeellisesti, ettei siinä ole enää mitään tämän elämän vajavaisuuksia. (1.Kor.15:42-54, Fil.3:21, Matt. 13:43, 22:30, Luuk. 20:36, Dan. 12:3, Ilm. 7:16-17, 21:3-5).

Ensimmäinen ihminen eli Aadam oli tehty maasta ja oli myös maaksi tuleva, mikä oli synnin seuraus.  Toinen ihminen, jota sanotaan myös viimeiseksi Adamiksi, merkitsee puolestaan taivaasta ihmiseksi tullutta Kristusta. Ensimmäisen Aadamin kautta tuli maailmaan synti, Kristus tuli puolestaan antamaan meille iankaikkisen elämän. (1.Kor.15:45,47, Room.5:12,18-19)  (T.Nyman)

 

20. Ovatko evoluutio (kehitysoppi) ja kreationismi (luomisoppi) yhteensopivia?

Kreationismilla tarkoitetaan yleensä sellaista opetusta luomisesta, johon ei kuulu evoluutio. Jos luominen ja evoluutio yhdistetään, puhutaan teistisestä evoluutiosta, jossa evoluutio on se tapa, jolla Jumala olisi toteuttanut historian kuluessa vähitellen edennyttä luomistyötänsä. Kristityt ajattelevat tästä asiasta eri tavoin. Itse uskon luomiseen ilman evoluutiota, joskin hyväksyn kyllä lajien sisäisen muuntelun, jossa luonnon valinta on mahdollinen. Evoluutio molekyylistä mieheksi on kuitenkin sellainen olettamus, jota kukaan ei voi näyttää toteen. Monet evoluution kannalla olleet tutkijatkin ovat myöntäneet, että evoluutioteoria ei kykene selittämään kaikkea sitä, mitä sen on uskottu voivan selittää. Tärkein kysymys ei tosin ole se, miten luominen on lopulta tapahtunut, vaan se, uskotaanko sattumaan vai suunnitelmaan maailmamme ja elämän selityksenä. Evoluutioteoria on ollut kuitenkin monelle juuri se selitys, jolla on pyritty perustelemaan se, että Jumalaa ei ole. (T.Nyman)

 

19. Miksi ihmiskuntaa kiinnostaa älyllinen elämä avaruudessa, vaikka maan ulkopuolista elämää ei ole löydetty?

Yksi syy lienee se, että ihminen on ollut historiansa aikana utelias haluten saada yhä vain lisää tietoa ilmiöistä, jotka ovat olleet tuntemattomia. Toinen syy on varmaan se, että lisääntyvää tietoa saatetaan pystyä myös hyödyntämään jollakin tavalla. Muitakin motiiveja saattaa olla, mutta niistä en osaa sanoa. Avaruudenkin tutkiminen jättää ihmisen kuitenkin vielä aika lailla puolitiehen jos siihenkään, kun taasen Jumalan sana puhuu meille koko maailmankaikkeutemme Luojasta, elämän tarkoituksesta ja päämäärästä, joka on iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä. (T.Nyman)

 

18. Raamattu vakuuttaa olevansa ihmisten kirjoittamaa Jumalan sanaa. (2.Piet.1:21) Miksi ihmiset eivät arvosta Raamattua?

Jumalan sanan halveksimiseen (jota ei ole vain sen pilkkaaminen, vaan myös se, ettei sitä välitetä kuulla ja lukea) on syynä ihmisen synti. Ihminen ihastui jo paratiisissa tapahtuneessa syntiinlankeemuksessa siihen, että hän voi ottaa elämän ohjat omiin käsiinsä päättäen ilman Jumalaa siitä, mikä hänelle on hyväksi ja mikä ei. Tällä tiellä on suurin osa ihmiskunnasta tänäkin päivänä. Ihminen on luonnostaan hengellisesti kuollut, ellei Jumala saa vaikuttaa meissä uskoa. Usko syntyy puolestaan Jumalan sanan kautta, josta saavat voimansa myös kaste ja ehtoollinen, joita sanotaan sakramenteiksi. Jumalan sanaa ja sakramentteja kutsutaan puolestaan yhdessä armonvälineiksi, jotka sekä synnyttävät että myös vahvistavat uskoa. Se, joka ei halua käyttää Jumalan meille antamia armonvälineitä, sulkee itse itsensä Jumalan armon ulkopuolelle. (T.Nyman)

 

17. Mitä eroa on katolisella ja luterilaisella uskolla?

Luterilainen oppi on ilmaistu Luterilaisissa tunnustuskirjoissa (http://tunnustuskirjat.fi/) ja katolinen oppi Katolisen kirkon katekismuksessa (https://katolinen.fi/katolisen-kirkon-katekismus/ = KKK, johon alempana muutama viittaus).

Luterilaisen uskonpuhdistuksen kaksi pääperiaatetta olivat ”yksin Raamattu” ja ”yksin Kristus”. Ensin mainittu tarkoittaa, että yksin Raamattu on kristillisen opin ja elämän ohjenuora, ja jälkimmäinen sitä, että me pelastumme yksin Kristuksen lunastustyöhön turvautumalla. Luterilainen pelastuskäsitys on monergistinen, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisen pelastus on Jumalan yksinomaista työtä.

Katolisuus pitää sen sijaan Raamatun ohella myös kristillistä traditiota Jumalan ohjeellisena ilmoituksena (KKK, kohta 82). Pelastuksen perustana ei puolestaan ole yksin Kristuksen lunastustyö, vaan ihmistä auttavat pelastukseen myös omien tekojen ansiot (KKK, kohta 2027, 2008). Katolisuus on synergismiä, joka merkitsee Jumalan ja ihmisen yhteistyötä pelastuksessa (KKK, kohta 1993).

Katolisuudessa rukoillaan myös neitsyt Marialta apua kuoleman hetkellä (KKK, kohta 2677, 969), ja opetetaan kuoleman jälkeistä kiirastulta, jossa Jumalan armoon turvannut ihminen, joka ei ole täydellisesti puhdistautunut, puhdistetaan lopullisesti ennen taivaan iloon pääsyä (KKK, kohdat 1030-1032). Luterilaisuus hylkää Marian rukoilemisen ja kiirastulen epäraamatullisina. Monia muitakin eroja löytyy, mutta niiden esille ottaminen tekisi vastauksesta pitkän. Luterilaisen ja katolisen kirkon em. opilliset dokumentit, joista löytyy lisää tietoa, ovat kuitenkin netissä luettavissa.  (T.Nyman)

 

16. Miksi Saatanaa ei tuhottu heti, kun hänessä havaittiin vääryys?

Tähän kysymykseen meillä ei taida olla Raamatussa vastausta, joten se selviää meille vasta taivaassa, jos Jumala niin hyväksi näkee. (T.Nyman)

 

15. Onko sielun kuolemattomuudesta puhuvia raamatunkohtia muitakin kuin Matt.10::28?

Kankaanpään kirkon kattoonkin on maalattu tällainen tapaus, joka perustuu tähän raamatunkohtaan: ”Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?" (Ilm.6:9-10) Jeesuksen sana ristinryövärille kuului puolestaan: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." (Luuk.23:43) Paavali uskoi myös pääsevänsä heti kuoltuansa Kristuksen luokse (Fil.1:23). Ristinryövärin kohtalo ja Paavalin ajatus koskevat aikaa ennen viimeisenä päivänä tapahtuvaa ruumiin ylösnousemusta, joten niissä on kysymys sielun elämästä kuoleman jälkeen. Siitä puhuu myös kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. (Luuk. 16:19-31)  (T.Nyman)

 

14. Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.” (Saarn.9:5-6) Kuinka tämä on mahdollista, kun ihmisellä on kuolematon sielu (Matt.10:28)?

Kun Saarnaajan kohdassa puhutaan kuolleista, on luontevinta ymmärtää hänen tarkoittavan sillä maatuvaa ruumistamme, joka ei tiedä mitään. Kyseinen kohta ei näin ollen ole ristiriidassa sielun kuolemattomuudesta puhuvien raamatunkohtien kanssa. (T.Nyman)

 

13. Mikä on Jumalan ja Herran ero (1.Kor.8:6)?

1.Kor.8:6:ssa sanotaan ”…niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.” Tässä mainitaan kolmiyhteisen Jumalan kaksi persoonaa: Isä Jumala, ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus. Heidän lisäkseen uskomme myös Jumalan kolmanteen persoonaan Pyhään Henkeen. Kolmiyhteisen Jumalan kaikki kolme persoonaa toimivat jo luomisessa ja kaikkia heitä kutsutaan Raamatussa myös useilla eri nimillä. Isää kutsutaan myös Herraksi (Matt.11:25) ja Hänen Poikaansa Jeesusta myös Jumalaksi (1.Joh.5:20, Joh.20:26-29). Uskomme kuitenkin vain yhteen Jumalaan, jossa on kolme itsenäistä ja yhtä jumalallista persoonaa. Jumala- ja Herra-sanoilla ei siis ilmaista Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välistä hierarkiaa, koska Jumalan persoonat ovat yhtä jumalallisia, mistä kertoo lisää Athanasioksen uskontunnustus (http://tunnustuskirjat.fi/ekumeeni.html).

Heprean kielessä, jolla Vt on kirjoitettu, on Jumalaa vastaava sana el, joka merkitsee myös voimaa ja valtaa. Jumalasta käytetään myös usein el-sanan johdannaista elohiim, joka on monikollinen muoto, mutta jonka perässä oleva verbi on yksikössä (mm. 1.Ms.1:1), mikä välittää näin sekä Jumalan kolminaisuuden että myös Hänen ykseytensä. Kreikan kielessä, jolla Ut on kirjoitettu, käytetään Jumalasta sanaa theos.

Herra-sana on puolestaan hepreassa adon, josta käytetään usein muotoa adonaj. Tämän sanan käytöllä ilmaistaan sitä, että Jumalalla on kaikki valta maailmankaikkeudessa, ja että ihminen on Hänelle alamainen ja suhtautuu Häneen kunnioittavasti. Kreikankielisessä Ut:ssa merkitsee Herraa erityisesti kyrios-sana, joka on johdettu luultavasti sanasta kyros, joka merkitsee valtaa ja voimaa.

Jumala ja Herra ovat sanoja, joita voidaan käyttää toistensa sijasta. Jumalan nimi JHVH (mainitaan ensi kerran 1.Moos.2:4), korvattiin myös usein luettaessa sanalla adonaj eli Herra. Näiden yksittäisten sanojen sijasta saamme Jumalasta enemmän tietoa monien raamatunkohtien kautta, joissa Hän on kertonut meille itsestään ja tahdostaan meitä kohtaan. Kolmiyhteinen Jumalamme on myös pyhä ja rakkaus. (T.Nyman)

 

12. Pelastaako ihmisen usko myös hänen perheensä? (Ap.t. 16:31)

Kyseisessä raamatunkohdassa Paavali ja Silas sanoivat herätykseen tulleelle Filipin vanginvartijalle: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".  Tässä ei sanota muuta kuin se, että jokainen perheenjäsen tarvitsee pelastuakseen oman uskon. Yhden perheenjäsenen usko ei pelasta kaikkia, eikä tuossa kohdassa ole myöskään lupausta siitä, että kaikki perheenjäsenet tulisivat uskoon myöhemmin. Paavali lausuu toisaalla: Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?” (1.Kor.7:16). Monessa kodissa on jouduttu kokemaan kipein mielin, että puoliso on pysynyt loppuun saakka uskosta osattomana tai että lapset eivät ole seuranneet vanhempiensa uskoa. Heidän puolestaan on kyllä hyvä rukoilla heille myös sanoin ja teoin todistusta antaen, mutta sitä, tulevatko he uskoon, me emme tiedä. (T.Nyman)

 

11. Voiko ihminen tuntea pelastusvarmuutta? Voiko tähän tunteeseen luottaa?

Pelastusvarmuus on kyllä mahdollinen – joskaan uskova ihminen ei koe sitä samalla tavalla joka hetki, ja syvissä elämänkoettelemuksissa tämä varmuus voi myös ajoittain kadota, kun ahdistettu ihminen ei näe uskoansa eikä koe Pyhän Hengen läsnäoloa itsessänsä. Pelastuksemme ei kuitenkaan perustu pelastusvarmuuden kokemiseen, vaan siihen, että turvanamme on Kristuksen sovitustyön ansio.

Pelastusvarmuus löytyy meille Jumalan meille antamista armonvälineistä (Jumalan sanan armolupaukset, kaste, ehtoollinen ja ripissä julistettu synninpäästö), joissa armo meille annetaan ja jotka todistavat meille läpi elämämme, että armo on myös meitä varten. Kun Kristus ”on meidän syntiemme sovitus, eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailman syntien” (1Joh.2:2), kuulumme mekin tuohon sovitettujen ihmisten joukkoon ja saamme siksi uskoa Jeesuksen sovitustyön tähden kaikki syntimme anteeksi.

Tähän armoon turvatessamme Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” (Room.8:16). Tämä Hengen sisäinen todistus seuraa Pyhän Hengen ulkonaisten armonvälineiden todistusta meille valmistetusta armosta, kun siihen turvaamme. Silloinkin, kun emme koe Pyhän Hengen sisäistä todistusta itsessämme, meillä on nuo ulkonaiset armonvälineet, joista saamme etsiä varmuutta Jumalan armosta meitä kohtaan. Usko Jumalan armoon syntyy ja vahvistuu meissä armonvälineiden käytön seurauksena, ja se on jo uskoa, kun tahdomme tähän armoon uskoa.

Uskon ei tarvitse olla aina tietoinen itsestään, eikä tuntea joka hetki Pyhän Hengen sisäistä todistusta itsessään, mitkä voivat olla meiltä ajoittain salattuja. Armonvälineet ovat sen sijaan aina meidän käytettävissä uskon herättämiseksi ja vahvistamiseksi. Pelastusvarmuus ei ole vain subjektiivinen tunne, vaan se nousee armonvälineitten meille välittämistä objektiivisista tosiasioista. (T.Nyman)

 

10. Jeesus paransi riivattuja, millaisia ovat riivatut nykyisin? Voidaanko riivattu tunnistaa? Ovatko mielisairaat riivaajien vallassa?

Uuden testamentin riivaus-tapaukset auttavat varmaan ymmärtämään myös sitä, millaisia riivatut voivat nykyisinkin olla siellä, missä niitä esiintyy.  Riivaajat kykenivät ensinnäkin puhumaan ihmisen kautta. Monissa raamatunkohdissa he ilmaisivat huutaen Jeesuksen Jumalan Pojaksi pelätessään Herramme tulleen heidät tuhoamaan. Eräs riivaaja ilmoitti nimensäkin, joka tarkoitti sitä, että riivaajia oli samassa ihmisessä jopa useita. Riivatut ihmiset saattoivat olla raivoisia ja väkivaltaisia itseänsäkin runnellen. Pois ajetut riivaajat hukuttivat eräässä tilanteessa siatkin, joihin Jeesus salli niiden siirtyä. Riivatut henkilöt saattoivat olla myös tavattoman voimakkaita niin, että heitä oli mahdotonta hallita. Eräässä ennustajana toimivassa naisessa oli väärä tietäjähenki. Riivaajia sanotaan myös erityisesti saastaisiksi kuvaten ylipäänsä sitä pahuutta, minkä ne tuovat ihmiseen tullessansa. Riivatun mieli saattoi olla niin järkkynyt, että hän ei enää pukeutunut ja asuinpaikkoinakin saattoivat olla haudat. Riivatuilla esiintyi myös erilaisia fyysisiä vaivoja: riuhtomista, maahan, tuleen tai veteen paiskautumista, kouristuksia, kieriskelyä, hampaiden kiristelyä, vaahtoamista ja kuihtumista (Mk.1:23-26, 9:17-26, Lk.9:38-42, 8:27-33, Matt.8:28-29, Apt., 19:16, Luuk.4:35, 11:24-26, Apt. 16:16). Eräässä naisessa oli heikkouden henki, jonka seurauksena hänen selkänsä oli koukistunut niin, ettei hän kyennyt sitä enää oikaisemaan (Lk.13:11). Joku riivattu saattoi olla myös sokea, kuuro tai mykkä (Mt.12:22, Mk.9:25, Mk.9:17, Mt.9:32-33, Lk.11:14). Jeesuksen ajettua näistä ihmisistä ulos riivaajat, he kaikki parantuivat vaivoistansa. Se, että riivattuna oleminen saattoi vaikuttaa myös ihmisten psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen, ei ole yllättävää, kun otamme huomioon, että ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Riivauksen psyykkisistä tai fyysisistä vaikutuksista huolimatta Raamattu ei kuitenkaan ohjaa meitä ajattelemaan, että kaikki tai edes monet vammat ja sairaudet olisivat merkkinä riivattuna olemisesta. Kaikkia sairauksia ei tuonakaan aikana suinkaan demonisoitu, vaan monissa raamatunkohdissa mainitaan erikseen sairauksista parannetut ja ne, joista ajettiin sen sijaan ulos riivaajia. 

Mielisairaita ihmisiä ei ole syytä leimata yleistäen riivatuiksi. Psyykkiset sairaudet eivät sinänsä kerro riivattuna olemisesta sen enempää kuin fyysisetkään sairaudet. Riivatuksi joutuminen on kyllä mahdollista siellä, missä on harrastettu okkultismia, mutta sen nimeämisessä on syytä olla hyvin varovainen. Kristinuskon hapattamassa maassamme, jossa monet on kastettu, ei riivauksia ole esiintynyt sillä tavoin kuin Jeesuksen ajan Palestiinassa, mutta lähetystyössä on näitäkin tapauksia käsittääkseni joskus pakanuuden keskellä nähty. (T.Nyman)

 

9. Onko taivaassa kaikkea, mikä tekee ihmisen onnelliseksi, esim. lemmikkieläimiä?

Taivaassa ollaan kyllä äärettömän onnellisia, koska siellä ei ole enää mitään syntiä, sairautta ja kuolemaa, jotka tekevät elämämme täällä raskaaksi. Taivaassa täyttää Jumalan hyvyys ja rakkaus kaikki meidän tarpeemme. Monia sellaisia asioita, joita me tarvitsemme täällä, me emme enää tarvitse taivaassa. Taivaassa ei mm. mennä naimisiin (Matt.22:30). Ihminen on luotu iankaikkisuusolennoksi elämään Jumalan yhteydessä, mutta eläinten sanotaan syntyneen täällä pyydystettäväksi ja häviämään (2.Piet.2:12), joten maallisia lemmikkejämme me emme tämän perusteella taivaassa tapaa. Jes.11:6-9 saattaa viitata siihen, että siellä olisi uusia eläimiä, mutta tätä kohtaa on selitetty eri tavoin. Raamatussa kuvataan taivasta mm. Ilm.19:1-9,  21:1-27, 22:1-5. (T.Nyman)

 

8. Eräs henkilö kertoi, ettei Jumala ole puhunut hänelle. Miten Jumala puhuu meille? Miten hän ilmoittaa itsensä? Miten hänet voi oppia tuntemaan? Miten pääsee taivaaseen ja miksi kaikki eivät pääse taivaaseen ja mihin he joutuvat?

Jumalan ilmoitus koostuu ns. yleisestä ja erityisestä ilmoituksesta. Yleisestä ilmoituksesta ovat kaikki ihmiset osallisia. Siihen kuuluu luonnon ihmeellisyys, elämänkohtaloissa koettu johdatus ja omatunto. Luonto viittaa Luojaansa, johdatus kaiken takana olevaan Johdattajaan ja omatunto siihen, että on olemassa Tuomari, jonka edessä oikea ja väärä punnitaan. Yleinen ilmoitus puhuu Jumalan olemassaolon puolesta, mutta se ei auta meitä käsittämään, millainen Jumala on.

Jumalan varsinaiseksi tuntemiseksi meille on annettu erityinen ilmoitus Raamatussa. Raamattu on Jumalan sanaa, jonka Hän on antanut meille Pyhän Hengen johtamien ihmisten välityksellä inspiroiden ne sanat, jotka he ovat meille kirjoittaneet. Luterilaisuus hylkää ns. jatkuvan ilmoituksen opettaen, että erityinen ilmoitus on annettu meille riittävästi Raamatussa. Emme nosta myöskään inhimillistä traditiota Raamatun rinnalle, vaan tunnustamme yksin Raamatun kristillisen opin ja elämän lähteenä. Sen, joka haluaa kuulla Jumalan puhuvan ja oppia Hänet tuntemaan, on siis kuultava Raamatun mukaista sananjulistusta ja/tai luettava Raamattua. ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room.10:17).

Taivaaseen pääsee uskomalla Jeesukseen syntiensä sovittajana (Joh.3:16, 1.Joh.2:2). Se, joka ei tahdo Häneen uskoa, joutuu sen sijaan kadotukseen eli helvettiin, joka on ikuista onnettomuutta ja eroa Jumalasta. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh.3:18) Epäuskossa elävä on tuomion alaisella tiellä, jolta Jumala kutsuu häntä kääntymään puoleensa. Niin kauan kuin täällä elämme, meillä on armonaika, jolloin on vielä mahdollista saada asiat Jumalan kanssa kuntoon, mutta kuoleman tai Kristuksen takaisin tulemisen jälkeen on armonaika ohi. Koska kuolema voi tulla meille aivan yllättäen, olisi hyvä olla valmis kohtaamaan iäisyys jo nyt. (T.Nyman)

 

7. Onko esiaviollinen seksi väärin?

Apostoli Paavali opettaa: ”haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.” (1.Kor.7:2) Tämä raamatunkohta osoittaa, että kun halutaan olla sukupuolisessa kanssakäymisessä, on mentävä naimisiin esiaviollisen seksin ollessa haureutta (ja kyseisen kohdan perusteella ovat haureutta myös samaa sukupuolta olevien suhteet, vaikka niissä elettäisiin yhteiskunnallisen lain mahdollistamassa avioliitossa. Kristillinen avioliitto on mahdollinen vain eri sukupuolta olevien kesken). Jumalan sana opettaa ihmisen luomisesta lähtien: ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1.Moos.2:24, samoin myös Jeesus Matt.19:5-6).

Moni pitää tosin Raamatun opetusta seksuaalisuudesta aikansa eläneenä katsoen tietävänsä itse sitä paremmin, mikä hänelle on hyväksi. Toinen perustelu Raamatun opetuksesta poikkeamiseen lienee se, että toimitaan sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Joku saattaa myös väittää, että Jumala ajattelisi toisin kuin Raamattu opettaa. Kristillisen käsityksen mukaan Jumala on kuitenkin ilmoittanut meille tahtonsa juuri Raamatussa. Ja koska Jumala on meidän Luojamme, Hän ymmärtää meitä paremmin sen, mikä meille on hyväksi. Jumala ei ole asettanut meille rajoja meitä kiusatakseen, vaan suojellakseen meidän elämäämme, koska Hän on rakkaus.  

Aikamme seksuaalisuutta korostava kulttuuri on irrottanut seksin usein erilleen muusta elämästä. Jos seksiin ei tarvita syvempää henkistä yhteyttä ja vastuullista toiseen sitoutumista, jättää sen antama hetkellinen nautinto ihmisen lopulta aika tyhjäksi. Pelkkää seksiä etsivä antaa toiselle kokemuksen siitä, että häntä käytetään vain hyväksi – joskin hyväksikäyttö voi olla myös molemminpuolista vailla todellista rakkautta. Monien kanssa jaetut seksikokemukset voivat myös rikkoa ihmistä samaan tapaan kuin se, että puhuisi monelle ihmiselle kaikkein arkaluontoisimmat asiansa. Kun seksiin liittyy syvä henkinen yhteys ja elinikäisen sitoutumisen tuoma turvallisuus, se ei jätä jälkeensä tyhjyyttä, eikä hyväksi käytetyksi tulemisen tai rikki menemisen kokemusta. Näistä ja monista muistakin syistä (joita ei voi tällaisessa lyhyessä vastauksessa ottaa esille) antaa elinikäinen, syvään henkiseen yhteyteen perustuva avioliitto seksiin parhaat edellytykset, jolloin se voidaan kokea hienona Jumalan lahjana, joka vahvistaa puolisoiden yhteen kuuluvuutta, ja silloin on myös mahdollisesti syntyvillä lapsillakin turvallinen koti ympärillänsä.

Jeesuksen luo tuotiin kerran aviorikoksesta kiinni saatu nainen, joka haluttiin kivittää. Jeesus teki kuitenkin kivittäjien aikeet tyhjiksi ja armahti tämän naisen, mutta kehotti häntä kuitenkin karttamaan jatkossa syntiä. (Joh.8:1-11) Jeesus on sovittanut myös kaikki haureuden synnit - olipa sitten kysymys niistä ajatusten, sanojen tai tekojen tasolla, niin että saamme uskoa ne samoin kuin kaikki muutkin syntimme Hänen tähtensä anteeksi annetuiksi. Kristityn oikea asenne on tämän jälkeen se, että pyritään välttämään haureutta (Ef.5:3-5), koska se on parastamme ajattelevan Jumalan tahto ja sellaisena meille itsellemmekin hyväksi. (T.Nyman)

 

6. Mitä raamattu sanoo kuolemanpelosta? Voiko siitä vapautua? 

Kuoleman pelolla voidaan ajatella toisaalta sitä pelkoa, jota me voimme tuntea pelätessämme esim. vaikean sairauden kuoleman edellä tuomia kärsimyksiä tai elämän päättymistä ennen kuin sitä haluaisimme. Toisaalta voidaan pelätä myös sitä, että tulemme kuoleman jälkeen kadotetuiksi syntiemme tähden.

Kuolemaan liittyvien kipujen ja nykyisen elämämme menettämisen pelkoa voi olla kenellä hyvänsä, kun Jumala ei meitä aina näistä vapauta. Tällaista kuolemanpelkoa tunsi myös (aiemmin Goljatin urheasti voittanut) Daavid (Ps.18:4), kun kuningas Saul halusi hänet tappaa.

Helvettiin joutumisen pelkoon on uskovalla ihmisellä sen sijaan mitä parhain apu Kristuksen sovitustyössä. Kun saa uskoa kaikki syntinsä Hänen tähtensä sovitetuiksi ja poispyyhityiksi, saa luottaa siihen, että edessä on kadotuksen sijasta iankaikkinen elämä Jumalan luona. (Joh.3:16, Room.6:23) Uskossa Jeesukseen on kuolema vain portti nykyistä paljon parempaan elämään Jumalan luona. Kuolema vapauttaa meidät silloin kaikista tämän elämän murheista ja antaa meille ikuisen ilon Jumalan yhteydessä. Kuoltuamme saamme kokea tätä jo sielumme puolesta, ja Jeesuksen tullessa tänne takaisin herätetään myös ruumiimme ylös haudasta, jolloin ruumis ja sielu saa jälleen olla yksi kokonaisuus, joka on täysin eheä. Taivaassa ei enää ole syntiä, sairautta ja kuolemaa. Näiden sijaan siellä täyttävät elämämme Jumalan rakkauden kokeminen ja pelastuksen riemu.  (Ilm.7:9-17, 21:3-4) Jeesus on voittanut puolestamme kuoleman niin, että me saamme näin olla sen vallasta vapaat (Hepr.2:14-15) (T.Nyman)

 

5. Miksi Pyhä Henki ei anna sellaista uskoa, että voisi siirrellä vuoria?

Tähän ei taida löytyä Raamatusta suoraa vastausta, jolloin voimme yrittää vain arvata, miksi emme siirrä vuoria uskon voimalla. On ehkä niin, että vuorien siirtämisestä voisi tulla ihmiselle kaikkivoipainen olo, jolloin saattaisimme unohtaa Jumalamme. Vuorten siirtäminen uskon voimalla vaikuttaisi sopivan myös huonosti yhteen sen kanssa, mitä Jumala sanoi syntiinlankeemuksen jälkeen Adamille: Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman." (1.Ms.3:19) Elämäämme kuuluu näin vaivannäkeminen ja katoavaisuuden alaisuus ihmisen ollessa pieni. Pieni oli myös Jeesuksen opetuslasten usko, kun Jeesus sanoi heille: "…jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta". (Mt.17:20) Raamatussa kerrotaan tosin myös eräistä uskovista, joiden välityksellä on tapahtunut joskus ihmeitä, mutta ihmeitä tekevä usko on ollut harvinaista. Pelastavan uskon on sen sijaan saanut monikin.  (T.Nyman)

 

4. Pitääkö pappien lukea koko Raamattu?

Teologisessa tiedekunnassa oli kyllä Raamatun tuntemustentti, mutta se oli niin helppo, että sen saattoi läpäistä sekin, joka oli lukenut Raamattua vain vähän. Työnsä todesta ottava pastori on sen sijaan kyllä Raamattunsa lukenut ja lukee sitä myös yhä uudelleen - mieluiten joka päivä, että voisi julistaa ja opettaa sen sanomaa muille. Koska Raamattu on Jumalan sanaa, sitä ei voi koskaan ammentaa tyhjiin, vaikka sen olisi lukenut läpi montakin kertaa. (T.Nyman)

 

3. Onko kaikilla ihmisillä mahdollisuus uskoa, kun usko on Jumalalta saatu lahja (Ef. 2:8-9), jota ei itse omin voimin saa aikaan? Esim Room. 8:28-30 puhutaan jossain määrin ennalta määrämisestä, miten tällaisia kohtia pitäisi tulkita?

Pitää paikkansa, että usko on Raamatun mukaan todella Jumalan lahja ja että on olemassa myös ennalta määrääminen eli valitsemus. Mutta näiden lisäksi Raamattu opettaa myös Jumalan kaikkia koskevaa pelastustahtoa.

Jumala sanoo tahtovansa kaikkien ihmisten pelastusta (1.Tim.2:4), minkä tähden Kristus on myös sovittanut jokaisen syntisen synnit (1.Joh.2:2), ja sanomaa tästä on käsketty julistaa kaikille ihmisille (2.Kor.5:19-20, Luuk.24:46-47). Jumala siis tahtoisi kyllä synnyttää uskon kaikissa tämän sanoman kuulevissa, mutta ihminen on luonnostaan hengellisesti kuollut niin, ettei yksikään tahdo ottaa näin vastaan pelastusta.  Pelastuksen menettäminen on siten ihmisen epäuskon syytä. Ja jos tässä olisi kaikki, ei yksikään ihminen tulisi uskoon ja pelastuisi.

On kuitenkin onneksi olemassa myös Jumalan armovalitsemus (Room.8:29-30), joka merkitsee predestinaatiota taivaaseen – kadotukseen ei sen sijaan ole predestinoitu ketään. Tämä armovalitsemus merkitsee sitä, että Jumala pelastaa Hänen armonsa hylänneestä ihmiskunnasta kuitenkin joukon ihmisiä heille uskon lahjan antaen ja tehden näin haluttomista halukkaita. Valitut eivät ole kuitenkaan itsessään sen parempia kuin muutkaan, jolloin heidän pelastumisensa on Jumalan sulaa armoa.

Jumalan yleinen pelastustahto, koko maailman syntien sovitus ja tämän pelastuksen ojentaminen meille armonvälineissä (evankeliumin sana, kaste, ehtoollinen ja ripissä julistettu synninpäästö) ovat edellytyksenä sille, että uskolla olisi varma kohde, mihin se luottamuksensa perustaa. Kristukseen uskoessamme saamme kuitenkin pitää itseämme myös valittuina, koska valitsemus toteutuu juuri niin, että meissä synnytetään usko. Saamme myös uskoa, että Herra vie meissä alkamansa työn päätökseen omistansa huolen pitäen ja kantaen meidät täältä murheen maasta taivaskotiin asti. Valitsemus merkitsee täten sitä, että meidän pelastuksemme on paljon paremmissa käsissä kuin omissamme.

Luterilaisuus hylkää näin sekä kalvinistisen opetuksen, joka kieltää Jumalan yleisen pelastustahdon opettaen vain valittujen ihmisten syntien sovitusta, ja toisaalta myös synergistisen (= Jumalan ja ihmisen yhteistyötä pelastuksessa merkitsevän) opetuksen, jonka mukaan usko olisi ihmisen vapaan tahdon ratkaisu. (T.Nyman)

 

2. Olisko Juudaksella ollut mahdollisuus pelastua, jos hän olisi katunut tekoaan?

Juudas olisi kyllä voinut pelastua, koska Jeesus sovitti myös hänen syntinsä. (1.Joh.2:2) Juudaksen ongelmana ei tosin ollut katumattomuus, koska hän tunnusti kyllä tehneensä Jeesuksen kavaltaessansa väärin ja palautti myös siitä saamansa rahat. Hän päätyi kuitenkin epätoivoon jaksamatta uskoa siihen, että olisi voinut vielä saada rikkomuksensa anteeksi. Hän ei nähnyt armoa, josta hän olisi voinut saada Jeesuksen kieltäneen Pietarin tavoin avun hätäänsä. Katumuksesta on apua vain silloin, kun se johtaa ihmisen Armahtajan luokse. (T.Nyman)

 

1. Olisin kiinnostunut tietämään mitä rippikoululaisille opetetaan kasteesta ja ehtoollisesta?

Kaste ja ehtoollinen ovat Jumalan meille antamia armonvälineitä, joiden välityksellä meille ojennetaan uskossa omistettavaksi Jeesuksen sovitustyön ansio, joka on syntien anteeksiantamus. (Rm.6:3, Apt.2:38, Luuk.22:19-20)

Kastetta sanotaan Raamatussa myös uudestisyntymisen pesuksi, koska me saamme syntyä siinä Jumalan omiksi. (Tiit.3:5, Joh.3:5) Tämä koskee erityisesti niitä, jotka kastetaan lapsena, joiden Jeesus sanoo ottavan vastaan Jumalan valtakunnan (Mark.10:14-15, Apt.2:38-39). Lähetystilanteessa kaste voi olla myös jo evankeliumin sanan kautta syntyneen uskon vahvistuksena. Kaste julistaa meille läpi koko elämämme, että Jumalan armo on myös meitä varten. Ja koska tämä armo perustuu Jeesuksen täytettyyn sovitustyöhön, sitä ei voi täydentää, eikä kastetta saa siten uusia. (Ef.4:5) Kasteessa meidät on otettu myös kirkkomme jäseniksi. 

Ehtoollisessa me saamme leivässä ja viinissä Jeesuksen ruumiin ja veren syntiemme anteeksiantamukseksi. (Matt.26:26-28) Kyse ei ole vain Kristuksen ruumiin ja veren vertauskuvallisesta, vaan todellisesta läsnäolosta siunatuissa ehtoollisaineissa. Ehtoollinen on annettu Herran omien matkaevääksi uskomme ravitsemiseksi. Saamme käyttää sitä niin usein kuin sitä kaipaamme. (1.Kor.11:25) Liikuntarajoitteiselle vanhukselle se voidaan viedä myös kotiin tai sairaalle sairaalaan. (T.Nyman)

Voit ladata puhelinsovelluksen Play kaupasta tai AppStoresta
kysymyksen voi lähettää myös palaute kentästä.
Voit ladata puhelinsovelluksen Play kaupasta tai AppStoresta kysymyksen voi lähettää myös palaute kentästä.