YouTube-video

 

 

Lähetyskoulutus- ja virkistyspäivä on pidetty keväin syksyin seurakunnan leirikeskuksessa jo parin vuosikymmenen ajan. Perusideana on saada intoa ja oikeaa suuntaa Jumalan sanasta, josta kasvaa kristillisen seurakunnan lähetystyö. Koulutuspäivä on kaikille avoin ja maksuton.

 

Syystori pystytetään Kankaanpään torille syyskuun loppupuolella. Tämä perinteinen tapahtuma yhdistää eri ikäiset. Tarjolla on yksityisiltä ja yrittäjiltä saatuja lahjoituksia sekä erilaisia maan tuotteita, leivonnaisia yms. Torilla on myös järjestetty lapsille omaa toimintaa.

 

Lähetysmyyjäiset työn taloudelliseksi tukemiseksi järjestetään joulukuun alussa ja ennen pääsiäistä. Lähetysystävät kokoontuvat syys- ja kevätkaudella myytävää valmistaen. Lisäksi huomattava osa työstä tapahtuu kotona valmistaen. Näin saadaan tarjolle leivonnaisia, käsitöitä ym.

 

Lähetys Cafe on seurakuntasalissa torstaina klo 11-13 noin kerran kuukaudessa. Myynnissä kahvin lisäksi lähetysväen valmistamia käsitöitä, kortteja ym.

 

Kahvila Wanha Kappeli on avoinna kesä-heinäkuun maanantaista perjantaihin vanhan hautausmaan läpikäytävärakennuksessa. Kahvila toimii vapaaehtoisvoimin. 

 

Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksia järjestetään sekä kylillä että kirkossa. Kolehti kerätään seurakunnan nimikkotyöhön.

 

Lähetys- ja diakoniatoimikunnat työskentelevät monilla eri kylillä järjestäen seuroja ja kinkerit sekä osallistumalla muun muassa yhteisen syystorin sekä kesälauantaisin pidettävien toripäivien myyntipöydän valmistamiseen.

Ota yhteyttä

lähetyssihteeri
Kankaanpään seurakunta

VIRKAVAPAALLA 2024 asti. Sijainen Hanna Kenttä