Älä jää yksin miettimään, lähde mukaan toimimaan ja toimintaan!

Älä jää yksin miettimään, tule mukaan!

”Aikuisen oikeesti”.

 

Tarkoittaneeko sanonta sitä, ettei kysymys ole siitä, miltä näyttää, vaan kuinka oikeasti on.  Kun Jeesus asetti lapsen esikuvaksi tosi kristitystä, hän ainakin osoitti sen, että jokaisen ihmisen elämä on täysin Jumalan varassa. Hän antaa elämän, häneltä tulevat elämän vaiheet ja kuolemassa hän ottaa antamansa elämän lahjan takaisin. Jumalan hyvään suunnitelmaan elämääsi varten kuuluu myös ikuinen elämä.  Kovin rajalliseksi ja kapeaksi supistuu elämämme, jos jäämme vain omaan varaamme ja toivomme, jos se ulottuu vain kuolemaamme saakka.  Saamme olla mukana omaa elämäämme ja itseämme suuremmassa.  Elämälläsi on tarkoitus. Kuinka elää, kuinka jaksaa, kuinka suhtautua ja monet muut kysymykset mielessään lapset, nuoret, aikuiset ja seniorit kokoontuvat seurakunnan tilaisuuksiin, Toivon Torstai-iltoihin, raamattukouluun, kotiseuroihin, raamattu- ja rukouspiireihin ym. He saavat, mitä tarvitsevat.

Kokemus siitä, mitä Jumala on minulle antanut ennen muuta Jeesuksessa, että saan olla Jumalan lapsi ja elää todeksi hänen suunnitelmaansa, synnyttää halun ja rakkauden lähimmäisen palveluun ja auttamiseen. Sitä sanomme diakoniaksi.  Diakonia ja lähetystyö ovat kiitosta Golgatasta.  Kun saa avun, syttyy kysymys: mitä minä voisin tehdä? Avautuu silmät, sydän, kädet ja rahapussikin  lähimmäisen auttamiseen.  Ja siitä avusta kaikkein tärkein on hyvä sanoma Jeesuksesta, jossa Jumala on tullut luoksemme meidät pelastaakseen oikeaan elämään ja ikuiseen elämään.